perjantai 25. elokuuta 2017

Kotikirkko

Nohniin, kesä jo takana (taisi olla se yksi torstai tänä vuonna säiden puolesta?) ja uusi syksy jo ryminällä sylissä; jos vaikka muutaman rivin päivittelisin kuulumisia tännekin.

Tätä seuraavaa työtä voinee sanoa jo perinteeksi; ompelin vaihteeksi kerhoon seinätaulun. Edellisen Hyvä paimen-taulun ompelin kiitokseksi tyttöjen kerhotaipaleesta, molemmat kävivät srk-n kerhoja kolme vuotta säännöllisesti, mistä iso kiitos edelleen. Nyt tuli isomman pojan vuoro jättää kerho taakseen ja lähteä eskariin, ja esitin taas että voisin jotain ommella kerholle.  Toiveena oli kuva kotikirkosta.. ja sitä tuli mitä sattui tulemaan :D  


Kirkon railakas valko-musta-ruskea-harmaa väritys sai ympärilleen tuollaisia rauhallisia ruusuja babuska roses-kankaasta. Pilvet tai sen tapaiset on vanhaa puuvillaa. Hankalimmalta tuntui kellotaulujen tarkka ompelu, mutta lopulta niistä tulikin odotuksiani paremmat..


Taululla on kokoa 46x55cm, ja pingotin kankaisen työn lopuksi valmiiseen kehykseen.

Ei kommentteja: