perjantai 29. heinäkuuta 2016

LPS-applikaatio

Kiire on paras motivaattori, vai miten se menikään? 


Ystävän lapsella oli syntymäpäivät heinäkuulla ja tiesin että tykkäyksen kohteisiin kuuluvat mm. Little st pet shop- otukset.  Edellisenä päivänä taas sain päätettyä että tokihan minä ompelen jotain osto-otuksen kaveriksi, ja teemakin on selvä.


Applikoinnissa käytän hyvänä apuna kaksipuolista silitettävää liimakangasta. Tulostin sopivan yksinkertaisen kuvan, ts. vähän varjostuksia sisältävän ja selkeästi paloihin jaettavan kuvion, ja siirsin sen läpipiirtämällä kaksipuoliselle liimakankaalle.  Pisin vaihe on ajella kuviota kasaan tiheällä siksakilla, Hikeä nostattavin vaihe oli saada silmät näyttämään suorilta/mallikuvan kaltaisilta.


Vielä hienompi olisi toki ollut sama kuva kuin lahjaksi annettu otus, mutta siihen ei aikataulu revennyt enää, kun en ajoissa tajunnut :D 

Ei kommentteja: