keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Juhannuksen ompelukerho

Versonpuoti järjesti ompelukerhon, johon sisältyi tilattava yllätyskangas ja siitä ompeleminen juhannuksen aikana. 

Hyvissä ajoin esipesin kankaan ja kuivatin kesätuulessa. Tein jopa (harvinaista minulle!) testiversion toisesta kankaasta, että uskalsin leikellä samalla kaavalla tämän the kankaan.  



O niinkuin ompelukerho.

Tein neppihalkion eteen ja kanttasin reunat samalla kankaalla. Ja voi miten mukava olikin kantata yhteistyökykyisellä peitetikkikoneella. 


Juhannus meni kuitenkin osittain toisenlaisissa maisemissa kuin ompelukoneiden äärellä, joten ehdin lopulta ommella ja kuvata vasta maanantaina juhannuksen jälkeen. 


Pienemmälle tytöistä ompelin kesäheinämekkosen liehuhelmoilla Versonpuodin ruusuhuivi-trikoosta.


  Vyötärösaumaan laitoin framilonin, eli ohuen kuminauhan rypyttämään vyötärön nätisti.

Ei kommentteja: